Pauliina Flang

Parisuhteessa treffien laadulla on merkitystä

En ole treffien tai yhteisten lomamatkojen suurin fani. Olen sitä mieltä, että arjessamme kuuluu tehdä ne tärkeimmät parisuhdeteot. Yhdellä illalla tai viikon reissulla ei parisuhde tule kuntoon, jos arki on aivan retuperällä. Treffeillä ja lomilla voimme kuitenkin oppia ja nähdä kumppanistamme aivan erilaisia puolia, jotka arjessa saattavat jäädä piiloon. Pidemmillä lomilla tai tarkkaan harkituilla treffi-illoilla ja kuherrusviikonlopuilla voi löytyä se jokin, mikä aikoinaan meidät yhdisti toisiinsa.

Treffien tulee vastata parisuhteen tarpeisiin

 

Treffit ja lomat eivät täytä tehtäväänsä, jos ne ovat täynnä toimintaa eivätkä edistä parisuhteemme toimivuutta tai lisää läheisyyttä välillämme. Voimme miettiä, kaipaammeko irtiottoa arjesta vai onko treffien tai loman tarkoitus todella antaa aikaa parisuhteellemme. Jos treffit suuntautuvat elokuviin tai teatteriin, onko se sitä, mitä todella tarvitsemme? Tuoko vierekkäin istuminen ja valkokankaan tuijottelu lisää sitä, mitä vaille jäämme arjessamme? Jos kaipaamme lisää läheisyyttä, katsetta ja kosketusta, niin silloin voi olla tärkeämpää tehdä jotakin muuta kahdestaan.

Treffit ja lomamatkat kahden kesken vaativat monilta paljon valmisteluja: riittävän taloudellisen mahdollisuuden, kenties lapsille sekä kotieläimille hoitajia. Juuri tämän vuoksi kannustan miettimään tarkkaan, mihin ajan ja rahan haluaa käyttää. Edistävätkö treffit ja lomat sitä, mitä todella parisuhteessamme tarvitsemme? Tuoko tämä kaikki ponnistelu meille sen, mikä voimaannuttaa meitä pidemmän ajan?

Yhteinen ravintolahetki on hyvä, jos istumme vastakkain ja pystymme keskustelemaan ja koskettelemaan toisiamme. Oleellista on, ettei ravintolassa melu ole liian kova tai älylaitteet eivät estä katsekontaktiamme. Itse suosittelen treffipaikkoja, joissa voimme todella syventyä toisiimme. Keskustella rauhassa. Ihostella omassa rauhassa hotellihuoneessa ja mahdollisesti tilata herkullista ruokaa sinne. Syödä alastomina tai kylpytakit päällä. Luksusta on, jos pääsee nauttimaan kylpyammeesta ja saunasta oman kumppanin kanssa. Kylpylöiden K-18-alueet ovat myös täydellisiä treffipaikkoja. Siellä voi olla ja rauhoittua oman kumppanin läheisyydessä.

On hyvä pohtia, millainen yhteys treffeillä on aikaisemmin syntynyt välillemme ja välttelemmekö kenties yhteyden ottamista toisiimme.

  • Millaiset treffit tai kahdenkeskisen loman parisuhteemme todella tarvitsisi?
  • Onko etäisyys välillämme kasvanut ja tarvitsemme enemmän yhteyttä?
  • Hyviä ja syviä keskusteluja?
  • Seksiä, ihoaikaa, rakastelua, pitkiä suudelmia?
  • Voimmeko suunnitella treffit havaitsemiemme toiveiden pohjalta?

Lataa alta maksuton opas, jossa saat tietää 4 parisuhdetekoa, jotka voit viedä heti osaksi arkea.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *