Pauliina Flang

Viha on sinun puolellasi, tutustu siihen

Viha ei ole sen huonompi tunne kuin esimerkiksi ilo. Olemme tottuneet ajattelemaan joitakin tunteita hyvinä ja pahoina, vaikka kaikki tunteet ovat yhtä tärkeitä. Vihan taustalla on turhautumista, epäonnistumista. Viha tulee koska on tarpeita, joita ei ole kuultu, nähty, kohdattu. Viha auttaa tunnistamaan itseämme.

Mikä on minulle sopivaa? Olenko linjassa omien arvojeni kanssa? Ylittääkö joku tai jokin rajojani? Vihalla on tarkoituksensa olla olemassa ja viha kertoo tärkeää viestiä. Vihan kanssa voi opetella sen turvallista kanavoimista, koska viha purkautuu aina tavalla tai toisella.

Vihan taustalla on tapahtuman vaikutus minuuteen. Itse henkilökohtaisessa elämässäni lapseni kuoleman jälkeen, olen kysynyt mitä lapseni kuolema rikkoo minussa? Kenelle minä olen vihainen? Kenelle minä voin olla vihainen? Millä tavalla puran kehossani tuntuvaa vihaa? Kun läheinen ihminen kuolee, voi olla, että haluat etsiä syyllisen. Läheistä kuollutta on usein vaikea vihata. On helpompi vihata tuntemattomia. Viha nostaa erilaisia syytöksiä ulkopuolisiin ihmisiin, asioihin ja ilmiöihin, joilla ei välttämättä ollut mitään tekemistä koko asian kanssa. Itse tunnistin vihan itsessäni kun kuuntelin radioita ja huusin radio-ohjelmaan soittaneelle. mielestäni hän oli mielipiteissään aivan väärässä. Havahduin asian äärellä tarkastelemaan itseäni. Mitä tuo radio-ohjelmaan soittanut minussa nosti pintaan? Mikä tunne minusta sylki sanoja ulos? 

Usein ihminen tiedostamattaan saattaa ohjata oman sisäisen kipunsa ulospäin. Sosiaalisessa mediassa on helppo suunnata itsessään oleva viha aivan tuntemattomaan. Näin syntyy usein ns. someraivo. Vihan purkaukset ulospäin eivät poista kipua kenestäkään. Kipu kasvaa ja pahimmillaan sairastuttaa. Viha asuu kehossa ja se saa kehon virittymään. Vihalla on tahto ja vaatii pääsyä ulos. Vihalla on parhaimmillaan myös äärettömän positiivinen voima jos sen purkaa hallitusti.

Viha on tunne, joka antaa kyvyn löytää oma tahto. Missä ovat rajani?  Kuka minua saa määrätä, loukata? Kuinka paljon minun pitää kantaa taakkaa tapahtuneista haasteista? Vihan tarkoitus ei ole satuttaa muita tai hyökätä muita kohden. Viha on meissä itsestämme meitä varten, jotta olisimme enemmän kosketuksissa itseemme ja siihen mikä on merkityksellistä. vihantunne kertoo mikä koskettaa meitä syvästi ja missä tunnemme rakkautta.

Viha voi sairastuttaa kehon ja mielen sekä ihmissuhteet. Viha saattaa vetää puoleensa lisää huonoja asioita. Kun olet oikein vihainen, voit lyödä varpaasi tai kyynärpääsi ovenkarmiin ja sitten sattuu vielä enemmän sekä kiroat elämääsi ja ovenkarmia sekä olet sitä mieltä, että kaikki ovat sinua vastaan. Viha patoutuessaan voi vahingoittaa sisäisesti. Viha voi tuntua selkäkipuna, jäykkänä niskana, jatkuvana päänsärkynä. Tunteet voivat näkyä erilaisina tulehduksina kehossa. Keho reagoi kaikkiin tunteisiin.  Maksa ja sappirakko reagoivat vihaan. Sydämen rytmihäiriöt ja sydänongelmat voivat olla sisälle lukkiutuneen vihan oireita. Suolisto reagoi tunteisiin ja mahalaukku sekä iho. Vaikeasti paranevat haavat voivat olla yhteydessä vihaan, joka on jäänyt kehoon.

Irtipäästämiseen liittyy aina vihaa. Irtipäästäminen voi tapahtua kuoleman, eron tai oman sisäisen halun kautta. Parisuhde-eroissa vihan tarve tulla näkyväksi on monille ikävä kyllä tuttu. Vihassa saatetaan mustamaalata ex-kumppani suvulle, ystäville, pahimmassa tapauksessa lapsille. Kun ex-kumppani satutti omaa sisintä niin syvästi, että oma viha purkautuu vaikka toisen omaisuuden tuhoamisella. Äärimmillään viha saa aikaan väkivaltaa, häirintää, vainoamista, toisen ihmisen rajojen rikkomista. Vihan taustalla oleva tunne, jota ei haluta tuntea, muuttuu vihaksi ja sitä kautta hallitsemattomaksi käytökseksi. Vihan tunteessa voidaan tehdä hyvin typeriäkin temppuja kun vihaa ei osata kohdata ja kanavoida vaan lähdetään reagoimaan omaan pahaan oloon.

Minulle kirjoittaminen on tärkeä tapa purkaa kaikenlaisia tunteitani. Viha kuitenkin asuu kehossani niin voimakkaana, että se haluaa tulla ulos  myös fyysisenä liikkeenä. Viha ei tunnu jaloissani vaan ylävartalossa ja käsissäni. Vihan fyysiseen purkamiseen kannattaa etsiä itselleen sopiva keino. Joillekin voi riittää paperin vimmattu repiminen, suora huutaminen vaikka metsässä. Minulle vihan purkamiseen fyysisesti olen miettinyt kuntonyrkkeilyä, sauvakävelyä, punnertaminen ja painimista. 

Voitko antaa anteeksi? Voitko päästää irti?

Vihan kanssa nämä kysymykset ovat tärkeitä. Sinua on loukattu, mutta se ei oikeuta, että loukkaat muita henkisesti tai fyysisesti, sanallisesti eikä saastuttamalla vihalla itseäsi. Kun tunnet vihaa tai katkeruutta pysähdy tunteen äärelle.

Kysy itseltäsi mistä tässä on todellisuudessa kyse? Mikä sinuun sattuu? Mikä sinussa sattuu? Mikä on tunne ärtymyksen, vihan, katkeruuden tarpeen satuttaa taustalla? Onko se pelko, häpeä, tarve tulla rakastetuksi, nälkä, väsymys? Missä vihasi tuntuu? Miten vihan saa kehosta purkautumaan turvallisesti?

Vihan taakse on aina tärkeää katsoa. Mikä erossa, surussa, kuolemassa, luopumisessa, irtipäästämisessä kosketti minua ja mikä synnytti vihaa? On ok olla vihainen, mutta vihan voi päästää hallitusti pois. Kunnioita vihaa kuten kaikkia tunteitasi. Voit sanoa sille kiitos kun tulit kertomaan minulle tärkeää viestiä. Viha on sinun puolellasi, tutustu siihen.

 

Rakkaudella Pauliina.

Täytä alla oleva lomake ja liity mukaan uutiskirjelistalleni, niin lähetän sinulle kaksi kertaa kuussa vinkkejä merkityksellisempien ihmissuhteiden ja parisuhteen rakentamiseen. Saat myös heti sähköpostiisi maksuttoman oppaan, jossa kerron 4 arkeen sopivaa parisuhdetekoa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *